lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kerroskakku


Tähän kakkuun sain syntymäpäiväsankarilta hyvät ja tarkat ohjeet väreistä ym. toteutuksesta. Alakakku on halkaisijaltaan 28 cm ja yläkakku n.17 cm. Täytteenä on daim- ja mansikkamousset. Marsipaanin alla on marenkikreemi. Kukat on karkkimassaa. Siilien jäljet piti tulla suklaasta, mutta sössin suklaan kanssa taas vaihteeksi melko lahjakkaasti, joten piti turvautua pikeeriin. Höh... vähän kyllä harmitti.

ONNEA VIELÄ KERRAN LIINE 9V !











Hevosmaalaus


Tämä heppa päätyi edellä olevien siilien kaveriksi Liinen kakkuun. Kuva on maalattu marsipaanilevylle elintarvikeväreillä.

Siilikoristeet


Nämä siilit lähtivät n.viikko sitten tipsuttelemaan Liinen kakun päälle. Siilit on tehty marsipaanista ja pikkuisen suihkautin helmiäistä kyytipojaksi.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Suklaakakkua


Eetun päivän kunniaksi herkuteltiin suklaakakulla, joten pääsin taas kokeilemaan ja harjoittelemaan jos jonkinlaista. Kakku on hyvin pieni n.17 cm halkaisijaltaan, joten se syötiin lähes kerta heitolla. Täytteenä on mansikkamousse ja daim-mousse. Kuorrutus on suklaaganachea. Suklaan käsittelyssä on edelleen harjoittelemista, mutta tähän lopputulokseen olin suht tyytyväinen. Suklaaganachen lopusta pursotin krysanteemin, jota spreijasin kullan värisellä suihkevärillä. Vähän toisenlaisia suklaalehtiä kakun päälle suunnittelin, mutta pakkasesta löytyi ainoastaan näitä.







torstai 8. maaliskuuta 2012

Lumihiutalekakku


Pienen tytön suurta päivää juhlistamaan lähti tällainen lumihiutalekakku. Päällinen on marsipaania, jota on hieman suihkuteltu kultasprayllä. Lumihiutaleet ovat karkkimassaa ja ne on suihkutettu helmiäisellä sekä kullalla. Lisäksi lisäsin päälle muutaman sokerihelmen ja muutaman nonparellin. Kakun reunat ovat raastettua valkosuklaata.



Kakun päälle tein karkkimassasta nimilaatan.



Onnea Peppiinalle hienosta nimestä !