lauantai 29. joulukuuta 2012

Piparimacarons

Monessa blogissa oli ennen joulua ohje piparimacaronseista, joten täytyihän minunkin niitä joulupöytään kokeilla.

Mustaherukka-valkosuklaahyydykekakku

Joulupöytään tein mustaherukka-valkosuklaakakun. Pohjassa Digestive-keksiä. Koristeet Candy Meltsiä.



Hyydykekakku

Töihin glögipöytään vein mustaherukka-vaniljahyydykekakun. Kakku on pienen pieni n. 18 cm halkaisijaltaan. Pohjassa on Digestive-keksiä+piparia. Koristeena Candy Melts-lehtiä.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Angry Birds kakku

Vihdoin viimein pääsin tekemään näitä tunnettuja lintuja, jee. Kakussa täytteenä mangohillo ja mangomousse. MMF:n alla marenkikreemi.

ONNEA TOPI 7v.



Angry Birds koristeita

Koristeet ovat sokerimassaa ja mukana myös muutama Fani-pala.

 


Lumihiutalekakku

Saaran yo-kakkuun oli toiveena hopeisia lumihiutaleita, muuten kakku sai olla valkoinen. Kakku on halkaisijaltaan 30 cm ja täytteenä suklaamousse ja sipaisu mangohilloa. Pinta ja pursotukset kermaa, koristeet sokerimassaa. Kuvat on otettu hämärällä, joten niistä tuli melko heilahtaneita.




maanantai 24. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulua ja
Nautinnollista Uutta Vuotta 2013 !
-Rita
 
 

Nokipannukahvit

Perinteinen joulukuusen hakumatka oli tänä jouluna melko kylmä, mutta sää kun sää niin nokipannukahvit ja perinteiset makkarat ja vaahtokarkit nautiskeltiin.



lauantai 15. joulukuuta 2012

lauantai 8. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä

Kakku on melko pieni (halkaisijaltaan n.18 cm), mutta aika korkea. Täytteenä suklaamousse ja mangohillo. Koristelun suhteen ei ollut mitään ideaa. Kakun päällä on koristeena pakastemustikoita ja valkosuklaalehtiä.