sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Focaccia

Koko Suomi leipoo -ohjelman innoittamana kokeilin ensimmäistä kertaa focaccia leivän tekemistä. Ohje on Hans Välimäen Koti Keittiöstä -kirjasta. Aikasmoista oliiviöljyn kanssa lotraamista ja suolaa livahti pintaan hieman liikaa, mutta ensimmäiseksi yritykseksi ihan ok. Hieman kalpeaksi jäi kun mistään en löytänyt tuoretta rosmariinia. Myös oliivit ja feta-juusto olisi sopinut leipään hyvin.


Focaccia

7 dl vehnäjauhoja
3.5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
0.5 dl oliiviöljyä
miniluumutomaatteja siivutettuna

Liota suola ja hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja oliiviöljy.
Vaivaa taikinaa kulhossa ainakin 10 min. Peitä kulho liinalla ja kohota taikinaa n. 20 min.
Taputtele taikina oliiviöljyllä valeltuun uunivuokaan noin sentin paksuiseksi levyksi.
Penslaa leipä reilulla oliiviöljyllä. Painele pintaan haluamasi täytteet. Ripottele päälle sormisuolaa ja halutessasi tuoretta rosmariinia.
Paista leipää 225 asteessa n.20-25 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea.

2 kommenttia:

  1. Kappas vain! Tyttäreni leipoi myös eilen focacciaa :) Innoituksen lähteenä oli myös Koko Suomi leipoo-ohjelma. Meillä käytettiin kuivattua rosmariinia pinnassa, (kun sitä tuoretta ei ollut) mutta oikein maukasta tuli siitä huolimatta. Kaunis paistopinta on sinunkin leivässäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipari. Koko Suomi leipoo-ohjelma herättää joka kerta kiinnostuksen kokeilla reseptejä :)

      Poista