keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kukkakakku

Päivänsankarin toivomuksena oli valkoinen massakakku, jossa on punaisia sydämiä.  Lempiväreinä sankarilla on valkoinen ja musta. Kakun suhteen sain hyvin vapaat kädet. Täysin musta-valkoista kakkua en tehnyt, vaan alkavan kesän kunniaksi laitoin kakkuun hieman väriä. Nämä kukat on jotenkin jäänyt "ideakuplaan", joten näitä tullaan näkemään myös yo-kakuissa. Juhlille tein kaksi hyvin samanlaista kakkua, joissa toinen oli ilman nimeä. Täytteenä mansikkahillo + mansikkamousse. Vaahtokarkkimassan alla marenkikreemi.

ONNEA LINDA 8 !




sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ristiäiskakku

Tämän ristiäispäivän kermakakun toteutukseen sai vapaat kädet. Väritoive oli vaaleansininen/sininen. Yleensä kermakakkujen koristelussa olen turvautunut kermaruusuihin ja suklaalehtiin, mutta tähän kakkuuun päätin kokeilla jotain muuta. Ensin hieman askarrutti mustan käyttäminen ristiäiskakussa, mutta jotenkin omasta mielestä se toimii kivasti korostusvärinä sinisten ja keltaisten kukkien kanssa. Kakku on melko suuri eli halkaisijaltaan reilut 30 cm. Täytteenä daim- ja mustikkamousse. Valkoiset pursotukset on kermaa.

ONNEA REINO JOHANNES !




Ristiäiskakun koriste

Tähän ristiäispäivän koristeeseen pienen pojan seuraksi pääsi perheen kaksi karvakuonoa. Eläinten muotoilu koristeisiin on kyllä haastavaa... Koriste on kokonaan sokerimassaa.

Ja sitten kuvia hieman eri suunnista :)







maanantai 12. toukokuuta 2014

Hyvää Äitienpäivää !

Tämän vuoden äitienpäiväkakku sai sisäänsä Oreo-täytteen päärynäsydämellä. Kakku on hyvin pikkuinen. Alakakku on halkaisijaltaan vain 15 cm ja yläkakku 10 cm. Täytteenä siis kahdessa välissä Oreo-täyte ja keskivälissä päärynähillo+päärynämousse. Kuorrute on pääsiäisenä tehdystä esikoisen kakusta jäänyt loppupala, joka valitettavasti oli jo hieman kuivahtanut. Yritin kuorrutetta elvyttää sokerimassalla, mutta silti kuorrute halkeili ikävästi ja oli aika haastavaa työstettävää. Kuorrutteen alla on marenkikreemi. Koristeet on sokerimassaa. Nämä pienet kerroskakut on niin viehättäviä ja tosi mukavia tehtäviä ainakin silloin kun asiat suurin piirtein pelittävät...

AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE !





POHJA:
0.75 dl sokeria
3 keltuaista
1 rkl vettä
½ rkl vaniljasokeria

3 valkuaista
0.5 dl sokeria
hyppysellinen suolaa

1.25 dl jauhoja
0.75 dl maissitärkkelystä
½ tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 170 astetta. Voitele vuokien reunat ja leikkaa pohjalle sopivan kokoinen leivinpaperinpala.Vatkaa keltuaiset, sokeri, vesi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja laita sivuun odottamaan. Vatkaa valkuaiset, sokeri ja suola kovaksi vaahdoksi. Yhdistä keltuais- ja valkuaisvaahto keskenään varovasti kääntelemällä. Sekoita keskenään jauhot, maissitärkkelys sekä leivinjauhe ja lisää kuivat aineet siivilän läpi munavaahtoon varovasti kääntelemällä. Jaa taikin molempiin vuokiin ja paista n. 35-45 min uunin alatasolla.

Kostutus: (molempiin kakkuihin yhteensä)
1½ dl päärynämehua + tilkka sitruunaa

OREO-täyte:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
n. 0.3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 60 g murskattuja Oreo-keksejä

Vatkaa tuorejuusto ja kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi, lisää tomusokeri ja vaniljasokeri ja vatkaa seos kovaksi vaahdoksi. Kääntele massaan murskatut Oreo-keksit.

Päärynähillo:
n. 230 g säilykepäärynää (1 tölkki)
1 dl hillosokeria
2 liivatelehteä
½ sitruunan mehu
hieman vihreää elintarvikeväriä
(+valmiiseen hilloon lisäsin hieman säilykepäärynää pilkottuna antamaan suutuntumaa)


Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Soseuta päärynä kattilassa, lisää hillosokeri ja kuumenna hillo kiehuvaksi. Lisää pehmeäksi liotetut liivatelehdet kuumaan hilloseokseen. Lisää sitruunan mehu ja jäähdytä hillo. Hillon tein pari päivää ennen kakun täyttöä. Hillosta kakun täyttämiseen kului melko pieni osa.

PÄÄRYNÄMOUSSE:
150 g soseutettua säilykepäärynää
150 g mascarpone tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
4-5 rkl tomusokeria
2½ liivatelehteä
tilkka päärynämehua
100 g kuohukermaa

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sekoita keskenään soseutettu päärynä, mascarpone sekä sokerit. Lämmitä tilkka päärynämehua kiehuvaksi ja lisää mehuun pehmeät liivatelehdet. Lisää liivateliuos päärynä-mascarponeseokseen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää kääntelemällä päärynä-mascarponeseokseen.

MARENKIKREEMI:
150 g suolatonta voita
100 g sokeria
50 g valkuaista
1½ rkl vaniljasokeria

Vatkaa käsin valkuaista ja sokeria kuumassa vesihauteessa kunnes sokeri on liuennut täysin vaahtoon (n.4 min). Kun kaikki sokeri on liuennut vaahtoon, siirry vatkaamaan yleiskoneella. Vatkaa vaahto vispilävatkaimella huoneenlämpöiseksi (n. 5-10 min). Kun vaahto on huoneenlämpöistä, vaihda koneeseen lapavatkain ja jatka vatkaamista alhaisella teholla. Lisää massaan paloiteltu huoneenlämpöinen voi pala kerrallaan. Kun kaikki voipalaset on lisätty vaahtoon, jatka vatkaamista keskinopeudella kunnes massa on kuohkeaa.

VAAHTOKARKKIMASSA (MMF):
150 g vaahtokarkkeja
3 rkl vettä
500 g tomusokeria
hiukan vihreää elintarvikeväriä

Öljyä ruokaöljyllä lämmön/mikron kestävä kulho ja lusikka. Laita vaahtokarkit kulhoon ja kaada vesi päälle. Sulata vaahtokarkit mikrossa (itse pidän täydellä teholla 800W ensin 1 min ja sen jälkeen 30-15 sekuntin pätkiä ja joka välissä sekoitan lusikalla massaa, lämmitysajat riippuvat mikron tehosta!). Sulatuksen jälkeen lisäsin massaan hiukan vihreää elintarvikeväriä. Tämän jälkeen siirrä sulatettu vaahtokarkkimassa yleiskoneen kulhoon ja sihtaa n.1/4 osa tomusokerista massaan ja sekoita koneella sekaisin (koneessa käytän koko sekoituksen ajan taikinakoukkua). Aina kun tomusokeri on sekoittunut kunnolla niin lisää seuraava osa jne. Kun massa näyttää sopivan jämäkältä niin kääri massa kelmuun ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään seuraavaan päivään.

Kakun kasaaminen:
Kasasin molemmat kakut vuokiin ylösalaisin eli ensimmäiseksi vuokaan tuli kakun päällimmäinen kakkukerros. Leikkaa molemmat kakut neljään osaan. Vuoraa molemmat kakkuvuoat kelmulla ja laita vuokiin ensimmäinen kakkulevy, kostuta ja laita ensimmäiseen väliin Oreo-täyte. Laita päälle toinen kakkulevy, kostuta ja sivele haluamasi määrä päärynähilloa sekä lisää päärynämoussea. Laita päälle kolmas kakkulevy, kostuta ja lisää väliin Oreo-täyte. Lopuksi laita viimeinen kakkulevy, kostuta ja kääri kelmua päälle. Anna kakun hyytyä kunnolla ennen kuorrutusta (itse annoin olla seuraavaan päivään). Mousseannoksista jäi ylimääräistä, varsinkin päärynämoussesta.

Kakun kuorruttaminen:
Leikkaa kakkujen kokoiset pahvit ja kumoa kakut pahvien päälle. Levitä kakkujen pinnalle marenkikreemi mahdollisimman tasaiseksi. Kauli vaahtokarkkimassa ja nosta kakkujen päälle, siloittele pinta ja leikkaa ylimääräinen kuorrute esim. pitsaleikkurilla. Sokerimassakoristekukat valmistin jo hyvissä ajoin, jotta ne ehtivät kuivua kunnolla. Koristele kakku ja se on siinä :)

Sitten muutama kuva vielä lisää...




sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Viidakkoeläimiä

Tämän kakun olisin halunnut päästä tekemään itse, mutta valitettavasti en ollut kakun tekoaikaan maisemissa, joten viidakkokakku meni ohi (pahus!). Onneksi pääsin tekemään edes koristeet. Näiden teko oli aivan mahtavaa, mutta aikaa kului yllättävän paljon. Toivomuksena oli leijona, virtahepo, kroko, apina, käärme ja pari kalaa sekä palmu. Nämä kun olin tehnyt niin olisin voinut tehdä vielä kirahvin ja seepran, niin ja norsu olis ollut kans kiva...


Sitten vielä yksityiskuvia :)









torstai 1. toukokuuta 2014

18 v.

Tähän kakkuun sain täysin vapaat kädet, joten täytyihän tilaisuus käyttää hyväksi ja kokeilla uusia juttuja. Kirjakakku on jo pitkään kummitellut mielessä, mutta ei ole tullut mahdollisuutta sitä toteuttaa. Samoin tölkkikakun tekemisestä olen haaveillut. Kakku tuli kahdelle kaverukselle, jotka juhlistivat 18 v. syntymäpäiviään kavereiden kesken. Kakku oli tosi mielenkiintoinen projekti. Kaikki ei kylläkään mennyt niin kuin Strömsössä, mutta nyt olen taas monta asiaa viisaampi. Tölkin sisältö on kakkua. Kirja on kuorrutettu vaahtokarkkimassalla, mutta tölkki on sokerimassaa. Koristeet on kaikki sokerimassaa ja tölkistä valuva "kalja" pikeeriä.

ONNITTELUT MIIKA JA ROOPE !