sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Rekkakakku


Esikoisen toiveena oli, että syntymäpäiväkakun päälle tulisi rekka, jonka peräkärry on hieman vinossa. Joo, aika tarkat ohjeet tuli. Kakku on 5 munan pohjalla, täytteenä mustikkamousse, jossa kokonaisi vadelmia. Lisäksi hieman valkosuklaamoussea makeuttamaan melko pirtsakoita pakastevadelmia. Kakun päällinen FloraVispiä, "hiekka" Digestive täysjyvävehnäkeksiä, "ruohikko" ja maantie viivoineen marsipaania ja kukat sokerimassaa. Numero 4 Fazerin sinistä.


























Aika hankala kuvattava oli. Tuntui, ettei oikein mistään kuvakulmasta saanut hyvää kuvaa, siispä siksi näitä kuvia tuli näpsittyä muutama...


























Ja vielä hieman lähikuvaa "törmäyksestä".


























Harvoin tulee kuvattua kakkua sisältä, mutta kun oli oman perheen kakku kyseessä niin näpsäisin kuvan nyt myös leikkauspinnasta...

























Suunnitelmissa olisi osallistua tällä kakulla Leivontafoorumin huhtikuun haasteeseen, mikäli saan kuvat pelittämään. Siksi välineetkin on kuvattuna. Unohdin välinekuvasta muoviset suojahanskat ja kertakäyttöisen pursotinpussin.



Lisäksi juhliin tein pari samanlaista lohivoikkaria suolaiseksi palaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti