tiistai 30. elokuuta 2016

Vadelma-punaherukka entremet

Monessa blogissa on kokeiltu peilikiille eli mirror glaze kakkuja. Olenkin odottanut tilaisuutta kokeilla tätä ihanuutta. Tällaisen koekakun tein työpaikalle kahvipöytään. Kiillettä tehdessä tuli pientä säätöä suklaan kanssa, joten täysin kiiltävää pintaa ei tästä ensimmäisestä kokeilusta tullut.


Oikein hyvä ohjeistus kakun tekoon löytyy yhdestä suosikkiblogistani eli Eben Mansikkamäki-blogista. Suklaakakkupohjan ohje on niin ikään yhdestä suosikkiblogistani eli Suklaapossu-blogista.

Vadelma-punaherukka entremet

Suklaakakkupohja:
(n. 18 cm vuokaan tai isompaan n. 26-28 vuokaan ohuempi kerros)

80 g voita
35 g tummaa suklaata sulatettuna
2/3 dl rypsiöljyä
1 1/3 dl vettä
1 dl ranskankermaa
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 dl + 1 rkl vehnäjauhoja
4½ rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2/3 tl soodaa
½ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Paista n. 180 asteessa. Taikinasta tulee esim. 26-28 cm vuokaan 1 ohuempi kerros, paistoaika tällöin n. 10-15 minuuttia. Varo paistamasta liian kauan, jotta pohja ei suotta kuivu. Pohja saa mieluummin jäädä vaikka hieman raa’aksi, kuin että se menee ylikypsän puolelle. Kokeile kakun kypsyys tikulla jo ennen ajan täyttymistä. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.

Vadelma-punaherukkamousse:

100 g punaherukkaa paseerattuna
200 g vadelmaa paseerattuna
1/2 dl sokeria
60 g vaniljatuorejuustoa
2 dl vispikermaa
3 rkl vadelmamehua
5 liivatetta
sokeria maun mukaan
+ tuoreita vadelmia

1. Sekoita punaherukka, vadelma, sokeri ja vaniljatuorejuusto tasaiseksi.
2. Kuumenna vadelmamehu ja lisää liotetut liivatelehdet. Lisää liivate mukaan.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele vadelma-punaherukka-tuorejuuston joukkoon. Tarkista maku ja lisää sokeria tarvittaessa.
4. Pursota moussea vuokaan ja painele tuoreet vadelmat mousseen. Laita päälle kääretorttupohja ja laita kakku pakkaseen.


Sitruuna-valkosuklaamousse

140 g vaniljatuorejuustoa
1 prk (200 g) sitruunarahkaa
100 g valkosuklaata
0,5 dl vispikermaa
2 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan
4 liivatetta

1. Sekoita tuorejuusto ja rahka.
2. Sulata valkosuklaa.
3. Kuumenna 0,5 dl kermaa ja lisää liotetut liivatteet siihen. Kaada puolet kuumasta kermasta valkosuklaan päälle, sekoita hyvin ja lisää loppu kerma. Sekoita tuorejuuston ja rahkan joukkoon.
4. Vatkaa 2dl  kerma vaahdoksi ja yhdistä ainekset. Tarkista maku ja lisää sokeria maun mukaan. Pursota moussea isompaan muottiin ja laita pienempi kakku keskelle.

Peilikiille eli mirror glaze

5 kpl liivatelehteä
63 g vettä
113 g sokeria
113 g glukoosia
125 g valkosuklaata
90 g kondensoitua maitoa
keltaista pastaväriä

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Ota pois ja huuhtele hyvin kylmällä vedellä. Purista ylimääräinen vesi pois ja laita kulhoon odottamaan.
2. Laita vesi, sokeri ja glukoosi kattilaan. Kiehauta, lisää liivatteet ja kaada pilkotun valkosuklaan päälle. Anna suklaan sulaa ja sekoita.
3. Lisää kondensoitu maito ja poraa sauvasekoittimella tasaiseksi.
4. Värjää kiille pastavärillä. Jos suklaana käytetään maito- tai tummaa suklaata, värjäämistä ei tarvita.
5. Kuorruta kun kiille on n. 35 asteista. Kiille ei saa kuorrettua eli sekoita jäähtymisen aikana tai laita tuorekelmu aivan pintaa vasten.

lauantai 27. elokuuta 2016

Peppukakku

Tämä pepa-kakku lähti mukaan poikien perinteiselle mökkiviikonlopulle. Tässä kohtaa voi sanoa, että tarina saa jatkoa elikkäs elämäni ensimmäisen boobs-kakun tein samaisille pojille vuonna 2010. Molempien kakkujen teossa on käytetty samaa sydänvuokaa, joka tuntuu taittuvan moneen tarpeeseen. Vaikein kohta kakussa oli valita stringit...




maanantai 22. elokuuta 2016

Vähän kaikenlaista -kakku

Meidän juniorin syntymäpäiväkakkutoive muuttui viikottain ja lopullisen päätöksen tekeminen oli niin vaikeaa, että poika antoi äidille vapaat kädet tehdä "yllätyskakun". Ainut toive oli, että kakun päällä on valkosuklaanumero, jonka totaalisesti unohdin...

Kakun toteutin taas vaihteeksi feikkipohjalla, jonka päälle tein syötävän kakun. Tämä toimii meillä parhaiten, koska sokerimassakakut eivät ole oikein kenenkään herkkua. Kokosin kakun pohjakerrokseen vähän kaikenlaista mikä on meidän juniorille tärkeää, ja tällainen sekamelska siitä sitten tuli. Poika kyllä oli tyytyväinen ja kakku oli hänen mielestään paras syntymäpäiväkakku ikinä ;) Suklaanumeron puuttuminenkin huomattiin vasta juhlien jälkeen.

Täytteeksi toiveena oli valkosuklaamousse tuoreilla vadelmilla, joka näyttää olevan meidän juniorin joka vuotinen toivetäyte.

ONNEA LEEVI 8


















keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kakku trooppisilla kukilla

Siinan kakkuun tein tai yritin tehdä toivomuksesta trooppisia kukkia. Kakun tekoaikaan sattui olla useamman päivän sateet, joten kosteus oli melkoinen, joten kukkien kuivattamisen kanssa oli melkoisia ongelmia. Täytteenä mango ja maitosuklaa. Kuorrutus on Flora Vispiä ja kukat sokerimassaa.

Onnittelut vielä Siinalle !



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Elvis kakku

Tämän kakun tein vannoutuneelle Elvis-fanille. Täytteenä on aina niin suosittu mangomousse ja mangohillo. Kakun reunat on kermaa ja päällä on sokerimassalle maalattu Elviksen kuva ja nimmari. Kakun kukat on marenkikreemiä.



YO-koriste

Hieman taas vanhoja päivityksiä... Erääseen yo-kakkuun toivomuksena oli koriste juhlasankarin harrastusten mukaan. Tällainen siitä sitten tuli. koriste on sokerimassaa.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Hyvää Äitienpäivää !

Äitienpäivänä herkuteltiin mökin aurinkoisissa tunnelmissa tällaisella peruskakulla. Kakussa on täytteenä vanilja+tuoreet vadelmat, kuorrutus on kermaa. Koristeena tuoreita vadelmia ja aitoja orvokkeja.