sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pataleipä

Monesta blogista olen lukenut pataleivästä ja nyt pääsin ohjetta testaamaan. Pitää sanoa, että tämä resepti toimii ja meillä on syöty useampikin pataleipä hieman eri versioilla. Siemenet sopii tähän leipään todella hyvin. Itse olen laittanut kurpitsan ja pinjansiemeniä. Pieni hiivamäärä ja pitkä kohoamisaika tekevät pataleivästä ihanan kuohkean ja rapeapintaisen.


Rouheinen pataleipä
(ohje on Kotiliedestä)

4 dl vehnäjauhoja
3 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa tai herneen kokoinen pala tuorehiivaa
3½ dl lämmintä vettä

1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Taikinaa ei saa vaivata. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12-24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.

2. Kumoa takina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa sitä, mutta kääntele se palloksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.

3. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota kannellinen, 2-3 litran uunipata ja laita se kylmään uuniin. Kun takina on kohonnut pöydällä 30 min, ota kuuma pata uunista ja sipaise sen pohjalle ja reunoille hiukan öljyä. Nosta taikina tulikuumaan pataan. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.

4. Ota pata uunista ja kumoa leipä. Se irtoaa padasta helposti.

Vinkki: Jos et omista kannellista pataa, voit tehdä leivän myös uuninkestävässä kannellisessa teräskattilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti