maanantai 24. heinäkuuta 2017

Uima-allas kakku

Uima-allas kakkuja en ole monessakaan blogissa nähnyt, joten tämä haaste oli tosi mieleinen. Kakku oli kilpauimaritytölle, ja täytetoiveina olivat mango- ja toffeemousset. Omien kakkujen toivotuin täyte on ollut mangotäyte, johon olen käyttänyt mangotuorejuustoa. Tänä kesänä harmikseni olen huomannut, että mangotuorejuustoa ei enään ole saatavilla, joten mangotäytteen resepti piti päivittää. Uima-altaan "vettä" testailin eri versioita (yön yli jääkaapissa), mikä toimisi parhaiten vaahtokarkkimassan päällä. Onneksi tein kokeiluja, koska pari versiota oli tuhoon tuomittuja. Vaahtokarkkimassan alle tein marenkikreemin. Koristeet olivat sokerimassaa, paitsi lippusiima oli paperia. Reseptistä huomaatte, että kaikki annokset oli hieman ylimitoitettuja, mutta näin päin pärjää paremmin...

ONNITTELUT SIINA !





Pohja on leikattu 8 munan neliskanttisesta pohjasta mittoihin 20 x 28 cm. Kostutukseen käytin n. 3½ dl omenamehua. Toisessa täytevälissä on mangohillo+mangomousse ja toisessa toffeemousse. 

Mangomousse
(moussea jäi melko paljon yli eli pienempi annosta olisi riittänyt)

4 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
reipas 2 dl tomusokeria
1 dl mangososetta (Bonne)
4 liivatelehteä + tilkka sitruunamehua

Mangomoussen ohje: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja mangosose keskenään omassa kulhossa tasaiseksi massaksi. Vispaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Kiehauta tilkka sitruunamehua ja liota pehmenneet liivatelehdet kuumaan mehuun. Lisää liivatemehu tuorejuusto-mangomassaan ja kääntele lopuksi vispattu kerma massaan.

Toffeemousse
(myös tätä jäi melko paljon yli eli pienempi annosta olisi riittänyt)

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl toffeekastiketta
4 liivatelehteä + tilkka vettä

Toffeemoussen ohje: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja toffeekastike omassa kulhossa tasaiseksi massaksi. Vispaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Kiehauta tilkka vettä ja liota pehmenneet liivatelehdet veteen. Lisää liivatevesi tuorejuusto-toffeemassaan ja kääntele lopuksi vispattu kerma massaan.

Marenkikreemi
(vaahtokarkkimassan alle, tämäkin annos oli mitoitettu hieman yli, joten loput pakastin)

300 g suolatonta pehmeää voita
94 g kananmunan valkuista
167 g sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljauutetta

Marenkikreemin ohje: Laita valkuaiset, sokeri ja ripaus suolaa kulhoon ja lämmitä seosta kattilan päällä vesihautteessa koko ajan vatkaten (kattilassa oleva vesi ei saa koskea kulhoon). Lämmitä/vatkaa seosta kunnes sokeri on täysi sulanut eikä seos tunnut sormiin rakeiselta. Tämä vaihe kestää n. 3 min. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa seos monitoimikoneessa pallovispilällä/voimakkaalla noupeudelle haaleaksi, tämä kestää n. 8-10 min. Tämän jälkeen vaihda monitoimikoneeseen lapavatkain ja lisää pehmeä kuutioitu voi pikku hiljaa hitaalla nopeudella vatkaten, lisää lopuksi vaniljauute ja jatka vatkaamista keskinopeudella kunnes massa on kuohkeaa.

"Vesi" eli Home made piping gel
(½ annos olisi hyvin riittänyt)

1.5 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1.2 dl sitruunamehua
1.2 dl vettä
1½ liivatelehteä
sinistä väriä

Veden ohje: Laita sokeri, maissitärkkelys, sitruunamehu ja vesi pieneen kattilaan, sekoita ja keitä miedolla lämmöllä kunnes sakenee. Lisää liuotetut liivatelehdet ja väriaine. Jäähdytä sopivaksi ennen käyttöä.



4 kommenttia:

  1. Aivan huikea kakku! Oot onnistunu täydellisesti! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ;) En ole muotokakkuja tehnytkään sitten aikoihin, joten kiva kakkuhaaste pitkästä aikaa...

    VastaaPoista
  3. Tämä on aivan mahtavan hieno kakku :) Vesikin on just eikä melkein!

    VastaaPoista